Syksy etenee - ohjeita pelaamiseen
Kunnon lumista talvea toivomme. Mutta ei toki ihan vielä...
Pelit jatkuvat Anolassa näillä näkymin 1.11. saakka.
Ohjeita syksyyn:
- tarkasta Wisestä etukäteen, onko kenttä auki
- ruohon ollessa kuurassa kenttä on ehdottomasti suljettu (vaikka Wiseapp olisi eri mieltä). Harkkagiini kuurassa on hyvä mittari.
- siirtosääntö (tuloskortin verran) voimassa kaikilla väylämittaan leikatuilla alueilla kauden loppuun saakka. 8- ja 9-väylillä oma (mailan mitta) paikallissääntöjen mukaisesti
- korjaa huolella pallon alastulojäljet greeneillä ja divotit muualla. Kuten normaalistikin.
- väylillä olevista lätäköistähän vapautuu - epänormaali kenttäolosuhde -> lähin pelattava paikka samalla pelialueella
- ruohon kasvu on hidastunut sen verran, että kaikki leikkuut on nyt tältä kesältä tehty. Greenien rönsyrölli talvehtii paremmin, jos se saa kasvaa hieman pidemmäksi
- lehtiä ja neulasia poistamme vain ns. kriittisilta alueilta. Muualla lehdet saavat jäädä maatumaan
- teemme kentällä syksyisiä kunnostustöitä, jotka muuttavat ehkä maisemaa, mutta eivät juuri vaikuta pelaamiseen
- ykkösen tiiboksin uusiminen vaikuttaa isommin pelaamiseen. Mahdollisesti jo syksyllä, mutta viimeistään keväällä.
- seuran hallitus on myös tehnyt päätöksen, että robottileikkurimme Avulias Antero jatkaa neljä seuraavaa kautta!
Syystalkoot kentällä la 31.10. klo 10 alkaen. Säävaraus. Tervetuloa
Kenttämiehet
P.S. Simulaatorissamme Lampolahdenkadulla kesä jatkuu...